Saimme vihdoin ja viimein vuokrattua pienen maapläntin jossa olisi tarkoitus kasvattaa hieman vihanneksia ja kukkia, ja ehkäpä pari marjapensastakin tulee laitettua ajatellen seuraavia vuosia.
Kävimme valitsemassa 9.5.2010 reilun aarin (10m x 10m) kokoisen alueen helsingin ja vantaan rajalta, sinänsä mukava paikka koska kotoamme matkaa palstalle on noin 500m, melkein näemme parvekkeelta oman palstamme.
Ehkäpä mukavin homma tuossa kasvimaan perustamisessa on se että lapsemme tulevat näkemään sen miten niitä vihanneksia ja kasveja kasvatetaan ja mitä niiden eteen joutuu tekemään eli kesästä on tulossa opettavainen niin lapsille kuin meille aikuisillekkin.
Eilen kun olimme tutustumassa omaan palstaan niin yksi lapsistamme sanoi juurikin aiheeseen sopivasti:
tämähän on kuin FarmTown,
eli hän viittasi Facebookissa pelattavaan virtuaaliviljelyyn ja maatilan hoitoon liittyvää peliä. Sanoin että kesän aikana tulemme huomaamaan että tässä joutuu hieman enemmänn tekemään töitä kuin vain hiiren näppäilyä että jonkin verran satoa saataisiin aikaan.
Tarkoitus ei ole ottaa hommaa "pakkopullana" ja liian orjallisena työnä vaan mukavana perheen yhteisenä harrastuksena josta kesän aikana ja syksyllä saa hieman "palkkiota" kun satoa tulee (jos tulee). Kasvimaamme tulee toden näköisesti olemaan meidän kesänviettopaikkamme koska tänä vuonna emme ilmeisesti pääse lähtemään sen ihmeemmin lomalle ainakaan kovin pitkälle.
Itse yhdistän tähän "farmari hommaan" oman harrastukseni eli valokuvauksen ja tulen ottamaan kesän aikana paljon kuvia ja niitä myös julkaisen tässä blogissani.Otan "projektista" kuvaamisen itselleni harjoituksena, eli tarkoitukseni olisi oppia säätämään kameran asetukset ilman että katselen kameran histogrammia ja tehdä kaikki kameran säädöt itse, sinänsä tämä kohde on varmaan hyvä siihen koska mm. ilmat ja siten taustat tulevat olemaan vaihtelevia ja tuovat varmaan haastetta.
Kevätkalenterin toinen luukku
7 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti