lauantai 5. kesäkuuta 2010

Kiviä, paljon kiviä...



Siis paljon tarvitsen lisää kiviä että saan tuosta uun muotoisesta penkistä semmoisen kun olen sen ajatellut eli reunat tulee laitettua kivistä, kunhan niitä vain jostakin löydän lisää, nyt niitä on uponnut tuohon hommaan noin 10 ämpäriä ja ainakin saman verran tarvii lisää, tuota kun rakentelin niin tuli mieleen Tuntematon Sotilas ja Rokan Antti: et sie luule ukko perk*** et mie kivä siun polkuis viereen laittelen
aika vapaasti lainattuna.




Tyttö halusi omaan laatikkoon pelkästään punaista kukkaa ja niitähän sitten haettiin, tai siis vaimo haki ja tyttö ne itse sinne maaha laitteli, ja kyllä noita kelpaa katsella.




Minä kaivoin eilen uuden "kaivon" ja tein siihen pienen reunuksen että kukaan ei ihan suoraan sinne kävele, syvyyttä kun on noin 1,5 metriä niin siinä kastuu kyllä jo aikas paljon muutakin kuin polviin asti.

En tiedä että minkälainen suoja siihen olisi pitänyt laittaa, vaimo otti eilen sieltä vettä ja sitten kuului semmoinen PLUM`S ja vaimo tokaisi että se oli muuten sitten kännykkä, no Nokialainenhan sinne kuoppaan sitten pulahti ja luulen että älypuhelimest tehtiin tuolla uittamisella älytönpuhelin, en tiedä, täytyy kokeilla parin päivän päästä että toimiiko uimataidoton mutta hyvän sukellustaidon omaava Nokialainen, en usko mutta se mikä oli aika ihme kun se sieltä kuopasta ylös saatiin niin siinä oli vielä virrat päällä.

Ajttelin että laitan varoituskyltin kuopan eteen jossa kiellän kännykän uittamisen, toimisikohan tuo...



Oli minulla taas aikaa ottaa muutama kuva noista naapureistakin ja tämmöinenkin öttiäinen siellä meitä vahtii, pellolla on niin paljon kuvaus kohteita että olen mennyt jo sekaisin ja välillä en oikein tiedä mitä kuvaisin.

Lapsilla alkoi kauan odotettu kesäloma ja toivottavasti saab heistä pellolle apujoukkoja mm. kivien etsimiseen ja rikkaruohojen kitkemiseen, uskon ainakin saavan ja myös toivon.

TIMPPA

torstai 3. kesäkuuta 2010

Harventamaan(ko?)



Niinkuin näkyy niin salaatti on edennyt aika kivasti ja nyt on herännyt miete siitä että tarviiko noita alkaa harventamaan, EN HALUA, ENKÄ TAHDO, ensin odotellaan että jokin kasvaa ja sitten pitäisi niitä alkaa hieman harventamaan, hö sanon minä.

Vakavissani mietin sitä että voisiko noiden antaa kasvaa siihen asti että niitä voi kerätä jo käyttöön ja sillä tavalla hoitaa sen harvennuksen, kun ei raaski noita mihinkään toiseen paikkaan siirrellä, en tiedä tuota harvennustarvetta mutta mietitään.



Ja niinkuin näkyy niin sipulikin on vauhdissa ja odotan vesi kielellä että pääsen maistamaan omaa sipulia, ensimmäiset varmaan menee raakana suoraan pellosta, sitten kun on sen aika.



Eilen sain sen ison uuden kukka penkin tehtyä mutta en sinne ehtinyt vielä mitään laittaa kasvamaan, mutta tänään tein tuommoisen pienen ympyrän muotoisen "kukkasysteemi" johonka laitoin kahta eri kukkaa, keskelle korkeaa ja laidoille matalaa, minun muistini on niin hyvä että muistin noi kukkien lajit, noin kolme minuuttia sen jälkeen kun olin siemenpussit hukannut eli yllätyksenä tulee tuostakin mitä tulee....

TIMPPA

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Jos vielä yksi kukkapenkki...



Joo, ei pitänyt enää noita penkkejä tehdä mutta kun kerran tilaa oli ja miehessä vähän voimia tallella niin aloitinpa sitten yhden kukkapenkin väsäämisen.

Oli pikkuisen kovaa maata ja ruohikko oli jo ehtinyt vallatta aika paljon tuota alaa johonka penkkiä aloin kääntämään, pelkästään ruohojen ja rikkaruohojen kanssa meni puolipäivää ja niitä tuli vähän alle 30 ämpäriä jotka sitten kannoin palstan toiseen päähän ja aloin täyttämään yhtä traktorin renkaan jälkeä, siihen pitäisi varmaan multaa vielä lisätä päälle, en tiedä..

Hiekkaa kannoin 10 ämpäriä tuohon uuten penkkiin mutta edelleenkin saan sitä siihen kantaa lisää että saan mullan paremmaksi, mutta noi on sitten huomisen tai ylihuomisen juttuja.

Mietin tänään kun hiki päässä tuota penkkiä kaivoin että on se hyvä että tein palstan toiseen päähänkin aidan koska se voi olla että olisin jatkanut matkaa siitä eteenpäin ja tehnyt taas vain yhden penkin lisää ja sitten taas yhden ja yhden jne. tilaa edessäpäin olisi vielä noin 50 metriä, mutta annetaan olla...



Se mikä on mukavaa tuolla pellolla, siellä ei tarvitse olla ikinä yksin, tämmöinen kaveri oli minulla seurana tänään ja kun hän oli oikein ystävällinen ja rauhallinen niin näpsäsin hänestä oikein "passikuvan".

Hieman on väsy olo mutta eiköhän tuo olo parane kun nukkuu kunnon unet.

TIMPPA

Kukkakuvia.

Hieman blogiin liittyen tai aihetta sivuten, olen jossakin vaiheessa sanonutkin että pidän kukkien kuvaamisesta ja laitankin linkin tähän josta kuvia voi käydä katsomassa.

Kyseessä on diaesitys joka lähtee päälle kun painaa "play" näppäinätä.

Esityksen voi katsella tuolta:


maanantai 31. toukokuuta 2010

Kukkia penkkiin.



Eilen tuli laitettua kukkapenkkiin naapurilta saatuja monivuotisia kukkia, paria eri lajia noita oli mutta nimimuistini on tässä kohtaa vähän heikko ja sen vuoksi lajit ovat nyt pikkuisen kadoksissa. Laitoin monivuotisten lisäksi paria kesäkukkaakin siihen että saan hetimiten väriäkin näkyviin. Eräs rouva naapuritalosta kävi vierailulla ja hän sanoa että hänellä olisi mökilloä paljon monivuotisia kukkia joita voisi tuoda ja minulle ne kyllä kelpaa jotan lisää kukkia on tulossa.




Vaimo otti taas kovan urakan itselleen ja "kynti" tai siis repi noin parinkymmenen neliön alalta ruohot pois, sanoi jossakin vaiheessa että rupesi tuo työasento käymään selän päälle, mistähän mahtaa johtua.... ;)



Nyt on marjapensailla huomattavasti avarampi paikka kasvaa ja lisäksi ne ovat enemmän edukseen tuon vaimon ruohonleikkurina toimimisen takia, noita ruohoja varmaan saa kesän aikana useaan kertaan tuosta maasta irrotella, mutta aikomuksena olisi että ne siinä saa kasvaa että osa alueesta pysyisi vihreänä. Minulla kyllä kävi mielessä että mitähän jos tuohon heittelisi vaikka apilansiemeniä niin mitenhän mahtaisi kasvaa?. Voisi olla mukavan näköinen jos tuossa olisi hieman kukkaakin....



Minä otin työn alle harsojen korotuksen, kun alkaa olemaan jo esim. herneet ja salaatti sen verran korkeana että tarvitsevat tilaa kasvaa, hain pajukosta muutamia oksia ja sain tehtyä "tunnelin" kasveille.




Minä rakentelin myös pellon toiseen päähän "aidan" ja tarkoitus tuolla aidalla on vain se että kukaa ei kävelisi noitten marjapensaiden päälle, vaikka ne nyt sieltä kyllä erottuu, lisäksi tuosta aidasta olisi tarkoitus tehdä risuaita eli risuja pitäisi laitella tuohon eteen, olen jossakin joskus nähnyt semmoisia risuaitoja ja ne ovat mielestäni kivan näköisiä ja siitä se idea sitten lähti.
Lisäksi aloitin parin "ojan" täyttämisen, ojat ovat syntyneet siitä kun traktori pellolla oli ajanut ja nihin kertyy ikävästi vettä ja en niitä oikein saa ohjattua mihinkää joten päädyn siihen että ne täytetään, osaksi käytin noita ruohoja mitä vaimo maasta repi mutta monta, monta ämpäriä multaakin niihin upposi.




Eilen oli taas semmoinen mukava päivä että välillä satoi ja välillä paistoi, ja kai se olisi pitänyt tuonne metsään mennä jos sieltä olisi se padallinen kultaa löytynyt mutta jätin nyt menemättä.

Tällä viikolla pitäis aloittaa noiden rikkaruohojen kitkeminen ja voi olla että yksi kukka penkki tulee myös rakennettua, ja myös ojien täyttämistä pitäisi jatkaa mutta varmaankin otan kottikärryt jotta saan kuljetettua enemmän tuota multaa kerralla, ämpärin kanssa meinaan saa kulkea useamman kerran ennenkuin ojat on täynnä...

TIMPPA

lauantai 29. toukokuuta 2010

Minitomaattia, kesäkurpitsaa....



Tänään laittelin vähän lisää tavaraa pellolle, tomaatti oli se yksi joka oli ollut mielessä mutta en oikein ollut varma sen kanssa mutta tänään kun käytiin puutarhamyymälässä niin silmiini osui nuo minitomaatin taimet ja niitähän lähti matkaan 3 kpl, ja oikeastaan vähän kokeilu mielessä että mitä niistä tulee. Tyttöni kyllä syö tomaattia, ja syö sitä just niin paljon kun sitä jääkaapissa on eli nuo eivät tule menemään hukkaan jos sieltä jotakin kasvaa.



Sitten loppui se miettiminen marjapensaiden kanssa, tänään kaksi kappaletta mustaviinimarja pensaita muutti myös pellonreunaan, hieman olin ihmeissäni kun kysyin myyjältä istutusväliä ja kun hän sanoi että reilu 2 metriä, olin hiukan epäilevä sen suhteen ja soitin äidilleni ja kysyin millä etäisyydellä heidän marjapensaat ovat toisistaan ja kyllä heidänkin puskat ovat parin metrin päässä toisistaan ja niin on nyt meidänkin. Luulen että vielä punaviinimarja ja pensasmustikkaa tekee noille kahdelle seuraa.



Ja siis myös kesäkurpitsaa on tulossa, tai ainakin nyt on laitettu tilaus vetamaan, eli taimet maahan, en tiedä minkälaista tuo keltainen kesäkurpita on mutta kokeilun vuoksi niitä 2 kpl yhden vihreän kanssa ostettiin.



Nuorin poikani on hirvittävä apinafani eli hänellä on mm. pehmoapinoita useita kymmeniä erinlaisia ja kun kaupassa näkyi kukka nimeltä apinakukka niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä että lähteekö tuommoinen meidän matkaan, poikani ihan itse ilman apua sen myös maahan laittoin ja täytyy toivoa että edes yhden kukan jaksaisi tehdä että 8v. poikani olisi tyytyväinen.



Saman pojan oma sipulipenkki näyttää toimivan myös erittäin hyvin, maahan muistaakseni poika laittoi 10 sipulia ja 6 on jo hyvällä alulla ja eiköhän ne loputkin sieltä nouse.



Mansikat jaksaa kukkia ja nyt pitäisi niitä punaisia kiviä alkaa maalaamaan että saisi linnut opetettua ettei kannata meidän mansikoita syödä kun ne ovat niin kivenkovia että saattaa mennä nokka mutkalle kun niitä alkaa nokkimaan.

Ensi viikon aikana pitäisi laittaa muutamia kukkia maahan joita olemme saaneet naapurilta kun se kukka on levinnyt naapurin kukkapenkissa niin räjähdysmaisesti että oli harvennuksen aika.

Näyttää myös siltä että alkaa olemaa aika nyppiä noita rikkaruohon alkuja pois kun niitäkin alkaa näkyä, mutta sekin on ensi viikon projekti.

Tänään ei päässyt hiki tulemaan kun oli niin perkuleen kylmä ja juuri kun tomaatteja maahan olin laittamassa niin vettä tuli kun sieltä kuuluisasta Esterin pe*****tä, mutta eipä tuo haittanut, mutta se kyllä vähän haittasi kun olin kaikki maahan saanut ja oli aika lähteä kotiin niin aurinko alkoi paistaa ja sade katosi sen siliän tien....

TIMPPA

torstai 27. toukokuuta 2010

Parvekkeelle kukkia,

Tänään ei ollut pellolla oikein mitään tekemistä kun kastelunkin oli hoitanut korkeammat voimat, mutta kyllä on kasvit tai niiden alut siitä pitäneet koska alkuja on tullut lisää ja jo esille kivunneet ovat kasvaneet.



Mutta kun ei ollut pellolla paljon hommia niin sitten oli parvekkeen vuoro ja sinne muutaman kukan laittaminen, olin etukäteen päättänyt että tänä vuonna ei tule kuin punaista pelagonia, mutta , mutta.....





Nyt siellä on jo mansikka-amppeli, pelargonia, "hopealehteä"(en muista tarkkaa nimeä), ja sitten päivänkakkaraa, ja ilmeisesti paljon muutakin on tuloillaan, mutta minun täytyy muistaa se että nyt on myös pelto hoidettavana ja niin paljoa ei aikaa jää partsin hoitoon, mutta onhan se tietysti mukavaa jos sielläkin kukkia olisi paljon koska niiden kuvaamisen takia ei tarvitsisi pellolle asti mennä.

Huomenna jos vain sää sallii niin sitten haetaan vähän lisää multaa ja muutama taimi pellolle, olen nyt pähkäillyt kesäkurpitsan kanssa että laittaako sitä vai eikö sitä laita, mutta päätöksen ilmeisesti teen vasta kaupassa....

TIMPPA